Nuorten työseteli 2024

19.02.2024

Kuka setelin voi saada?
Kolarin kunta myöntää setelin kolarilaisille peruskoulun päättäville ja päätoimisille opiskelijoille, jotka työllistyvät Kolarin kunnan alueelle. Työttömyysturvaan oikeutetulle nuorelle ja monimuoto- tai oppisopimusopiskelijalle ei voida myöntää työseteliä.

Työpaikkaa voi hakea kolarilaisista yrityksistä, yhdistyksistä ja seurakunnasta, jolla on toimipaikka Kolarissa tai voit käyttää työsetelin omaan 4H -yritystoimintaan. Tukea ei voi käyttää yksityistalous, perhe tai yksityinen henkilö.

Kuinka paljon ja milloin?
Setelin arvo on 300 euroa. Seteleitä on varattu yksi kullekin nuorelle ja sen voi käyttää milloin tahansa kalenterivuoden aikana työllistyessään yritykseen tai yhdistykseen Kolarin kunnan alueella. Seteleitä on 30 kappaletta ja ne myönnetään hakujärjestyksessä. Työseteli tulee hakea ennen työsuhteen aloittamista.

Miten haen?
Työsetelihakemus löytyy Kolarin kunnan verkkosivuilta tai sen voi hakea nuoriso-ohjaajalta milloin tahansa vuoden aikana. Nuori voi työtä hakiessaan kertoa yritykselle/yhdistykselle/seurakunnalle tuen käyttömahdollisuudesta, mikäli työnantaja sitoutuu työllistämään hänet vuoden aikana minimimäärän eli yhteensä vähintään 60 tuntia.

Kun nuori saa työnantajalta sitoumuksen työsetelihakemukseen, hän palauttaa hakemuksen sekä opiskelijatodistuksen henkilökohtaisesti tai postitse nuoriso-ohjaajalle, joka lähettää varsinaisen setelin työnantajalle.

Keneltä voin kysyä?
Työsetelistä lisätietoja antaa nuoriso-ohjaaja Sanna Palovaara, 040 489 5023.

Nuori, muistathan viedä työnantajan kirjeen työnantajalle tiedoksi, kun kysyt työpaikkaa.

Alla olevasta linkkilistasta saat ladattua työseteliin liittyvät kirjeet, hakemukset ja ohjeet.

Infokirje työsetelistä nuorelle
Infokirje työsetelistä työnantajalle
Työsetelin hakulomake
Työajan seurantalomake työnantajille