Reitin kunnostus alkaa Ylläksellä

31.01.2022

Ylläksen Ylläsjärven puoleisen hiihtokeskuksen ja Ojanlatvan kämpän välisellä latureitillä liikkuu keskiviikosta alkaen reilun kahden viikon ajan raskaalla kuormalla lastattuja moottorikelkkoja. Metsähallitus ja Kolarin kunta pahoittelevat latujen käyttäjille aiheutuvaa häiriötä.

Pitkospuutarpeet kuljetetaan maastoon lumisena aikana, jotta Ylläsjärven ja Kesänkijärven välisen reitin kunnostaminen ympärivuotiseen käyttöön voidaan tehdä sulan maan aikana.

Metsähallitus ja Kolarin kunta ovat hakeneet yhdessä hankerahoituksen helpolle, hyväkuntoiselle, kaikenikäisille ja -kuntoisille ja eri välineillä liikkuville retkeilijöille ympärivuotisesti sopivalle reitille Ylläsjärven ja Äkäslompolon välille.

Nykyiset tunturia kiertävät kesäreitit ovat korkeuseroiltaan haastavia etenkin lapsiperheille ja iäkkäille retkeilijöille. Kunnostettava reitti kulkee Yllästunturin itäpuolisia suoalueita pitkin, ja siitä tulee kunnostuksen jälkeen yksi kylien välinen pääreitti.

Reittiä kunnostetaan Lapin ely-keskuksen Maaseuturahastosta myönnetyllä investointihankerahalla lähes kymmenen kilometrin pätkä. Kunnostustyö maksaa 389 000 euroa, mistä kunnan ja Metsähallituksen omaa rahaa on yhteensä 30 prosenttia. Hanke kestää tämän vuoden loppuun asti.

Ylläsjärven ja Kesänkijärven välisellä ladulla kuljetetaan kevään aikana rakennustarpeita tampparilla, minkä vuoksi latuun joudutaan tekemään muutoksia. Hiihtäjille vedetään kuljetusten ajaksi perinteisen hiihtotyylin ura. Materiaalit kuljetetaan lumiseen aikaan, jotta kuljetus pystytään tekemään ympäristöä säästäen.

Kuljetusten tarkat ajat ilmoitetaan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston Luontoon.fi- ja Facebook-sivuilla. Pahoittelemme töiden aiheuttamia häiriöitä.

Lisää tietoa saat:

  • maastotöistä: Metsähallitus, Jari Ylläsjärvi, puh. 040 513 3627
  • hankkeen hallinnosta: Kolarin kunta, Nina-Maria Möykkynen, puh. 040 489 5007