Nappaa vastuullinen kesäduuni!

03.04.2019

Kolarin kunta tarjoaa 33 kesätyöpaikkaa kolarilaisille peruskoulunsa tänä keväänä päättäville nuorille ja toisen asteen (lukio, ao) opiskelijoille. Työpaikkoja voivat hakea koululaiset/opiskelijat, jotka ovat 2003 tai aiemmin syntyneitä, oppilaitoksessa kirjoilla olevia ja päätoimisesti opiskelevia. Työttömyysturvaan oikeutettu nuori ja etä- ja monimuoto- tai oppisopimusopiskelijat eivät voi hakea paikkaa.

Kesätyöpaikkoihin hakeminen tapahtuu Kuntarekryn kautta. Hakuaikaa on jatkettu viiden paikan osalta 17.4.2019 12.00 asti. Toisen asteen opiskelija (lukio, ao) liitä hakemukseen opiskelutodistus. Valinnoista ilmoitetaan viimeistään viikolla 15 hakemuksessa mainittuun sähköpostiin. Myös kesätyöpaikkaa ilman jääneille hakijoille ilmoitetaan päätös ja ohjeistetaan työsetelin käyttämisestä toisen työnantajan kanssa. HUOM! Tarkistathan myös sähköpostisi roskapostikansion.

Kunnan työpaikkoihin haettaessa nuorella tulee olla käytettävissä työseteli. Mikäli nuori tulee valituksi työhön niin nuoriso-ohjaaja täyttää nuoren puolesta työsetelihakemuksen ja toimittaa työsetelin kesätyön vastuuhenkilölle.