Lapin kyläverkot palkittiin parhaina

12.04.2019

Kuitua pohjoiseen -hanke oli kategoriansa paras eurooppalaisessa hankekisassa

Lappilainen Kuitua pohjoiseen -hanke on voittanut ykköspalkinnon Rural Inspiration Awards -kilpailun sarjassa Rural revitalisation (Elinvoiman lisääminen maaseudulla). EU:n maatalouskomissaari Phil Hogan ojensi palkinnon projektipäällikkö Seppo Alatörmäselle torstai-iltana 11.4. Brysselissä pidetyssä palkintogaalassa. Kilpailun järjesti Euroopan maaseutuverkosto ENRD (European Network for Rural Development).

"Tämä on mahtava tunnustus Suomelle ja erityisesti Lapille ja lappilaisille kyläverkko-osuuskunnille," kommentoi Alatörmänen voittoa tuoreeltaan.

Hän kiittää Leader Tunturi-Lappia uskalluksesta lähteä hakemaan ja hallinnoimaan hanketta sekä Lapin ELY-keskusta hankkeen rahoittamisesta.

"Isoin kiitos kuuluu kuitenkin lopulta kyläläisille, jotka tekivät varsinaisen työn."

Koko Lapin maaseutualueella toiminut Kuitua Pohjoiseen oli kaksivuotinen tiedotushanke, jonka tarkoituksena oli tiedottaa ja informoida kyliä ja kyläläisiä, yrityksiä ja kuntia nopean ja toimintavarman valokuitupohjaisen laajakaistaverkon tuomista mahdollisuuksista sekä maaseuturahaston rahoitusmekanismeista verkon rakentamiseksi. Projektissa autettiin 20 eri yhteisöä Lapin alueella. Lapissa 31 kylällä on nyt nopea verkkoyhteys, josta hyötyy yli 3000 taloutta. Hanketta hallinnoi Leader Tunturi-Lappi ry ja Lapin ELY-keskus rahoitti sen maaseuturahastosta.

Kuitua pohjoiseen -hanke päättyi kesällä 2018. Työ jatkuu Kuitu kylässä nimisessä -hankkeessa, joka on myös rahoitettu maaseuturahastosta.

Kuitua pohjoiseen -esittely ENRD:n sivulla:

Lisätietoja:

  • Seppo Alatörmänen, 040 684 6871, projektipäällikkö, Kuitua pohjoiseen- ja Kuitu kylässä -hankkeet
  • Nina-Maria Möykkynen, 040 579 0639, toiminnanjohtaja, Leader Tunturi-Lappi
  • Anna-Kaisa Teurajärvi, 0295 037 135, rahoitusasiantuntija, Lapin ELY-keskus

Kuva: Vaattojärven valokuidun tekijät ja taustavaikuttajat Harri Liikamaa, Elisa Hirvasniemi, Seppo Alatörmänen, Harri Niva ja Jarmo Kylmämaa juhlivat omaa kuituaan 9.3.2019 Vaattojärven kyläverkko on yksi palkinnon voittaneen hankkeen aikana toteutuneista valokuituverkoista. Kuva: Tuuli Kontio.