Koronatartunnat vähenevät edelleen

26.01.2022

Yli puolet rokotusikäisistä kolarilaisista on saanut kolmannen rokotteen.

Kolarissa todettiin päättyneellä viikolla (17.–23.1.) 60 koronatartuntaa. Tartuntojen määrä on vähentynyt edellisestä viikosta kolmanneksella. Ulkomaalaisten ja ulkopaikkakuntalaisten tartunnat ovat myös yhä vähentyneet. Kolarin koronatilanne on johtavan lääkärin Ulla Ylläsjärven mukaan rauhallinen. Isoja tartuntaketjuja ei ole syntynyt, eikä kolarilaisia ole koronan vuoksi sairaalahoidossa.

Koronarokotteita annettiin viime viikon aikana noin 300. Kolarin terveyskeskuksen rokotuspäivät ovat viime viikkoina sujuneet ruuhkitta, ja rokotteen hakijoita on ollut huomattavasti vähemmän kuin vuodenvaihteessa. Rokotukset jatkuvat huomenna torstaina 27.1. ajanvarauksella ja sen jälkeen ilman ajanvarausta Kolarin neuvolassa ja Ylläsjärven koululla. Kolmannen rokotuksen on ottanut jo 52,1 prosenttia yli 12-vuotiaista kolarilaisista. Kolmansissa rokotuksissa kolarilaiset ovat noin seitsemän prosenttia koko maata edellä. (THL 24.1.)

Koronatestaus jatkuu Kolarin terveyskeskuksessa ja Äkäslompolossa MediYlläksellä päivittäin ilman ajanvarausta. Koronatestauksen ajat ja ohjeet löydät verkkosivustoltamme. Kolarin kunta ei ota PCR-testejä koronaoireisilta. Lapin sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmän päätöksen mukaisesti oireiset testaan antigeenitestillä (ns. pikatesti). Mikäli PCR-testituloksen haluaa esimerkiksi koronapassia varten, se on hankittava yksityiseltä terveysasemalta.

Kouluissa ja päiväkodeissa tapahtuvia altistumisia ei enää tiedoteta. Altistumisista ei ole seurannut isoja tartuntaketjuja. Tartunnan saaneet eristetään ja perheessä tai pitkäaikaisesti vapaa-ajalla altistuneet rokottamattomat asetetaan karanteeniin. Koulut ja päiväkodit ohjeistavat perheitä tarvittaessa koronaturvallisuudesta ja käytännöistä.

Kolarin kunta lopettaa viikoittaisten tartuntamäärien tiedottamisen. Kunta tiedottaa edelleen rokotuspäivistä, uusista ohjeistuksista Kolarin koronatilanteessa tapahtuvista isoista muutoksista.

Lisää tietoa saat