Kenestä seuraava Kolarin kunnanjohtaja? Kuvassa tyhjän raamin vieressä on joitakin Kolarin aiempia kunnanjohtajia: vas. Juhani Kunnari (toiminut kunnanjohtajana vuosina 1982-1995), Antti Määttä (2015-2018), Heikki Havanka (2000-2013) ja Heimo Liikamaa (1995-1998).

Valtuusto valitsee kunnanjohtajan 11.8.

03.08.2022

Kunnanhallitus haastatteli kolme hakijaa, joista kaksi on kunnan johtoryhmän sisältä.

Tiedote 3.8.2022

Kolarin kunnanhallitus ja valtuuston puheenjohtajisto haastattelivat tiistaina kolme Kolarin kunnanjohtajan vuoden määräaikaista virkaa hakenutta. Filosofian maisteri Markku Vehkaoja on hoitanut aiemmin keskisuomalaisen Kannonkosken kunnanjohtajan tehtäviä reilun neljän vuoden ajan. Kasvatustieteiden maisteri Juha Väisänen on työskennellyt Kolarin sivistysjohtajana noin kahdeksan vuoden ajan. Restonomi (YAMK) Nina-Maria Möykkynen on työskennellyt Kolarin kehitysjohtajana noin kolmen vuoden ajan.

Seuraavaksi kunnanjohtajan valintaa käsittelee kunnanhallitus kokouksessaan torstaina 4.8. kello 17. Valinnan tekee kunnanvaltuusto torstaina 11.8. kello 16 alkavassa kokouksessaan. Vuoden määräaikaisen viran hoito alkaa syyskuun alussa. Tällä hetkellä kuntaa johtaa vs. kunnanjohtaja Hannu Haapala.

Kolari edellytti hakijoilta ylempää korkeakoulututkintoa, hyvää kunnallishallinnon ja -talouden osaamista sekä käytännön kokemusta johtotehtävissä. Hakuilmoituksessaan Kolari arvosti hyvien suhteiden rakentamista ja vaalimista sekä luontevaa viestimistä perinteisissä kanavissa sekä sosiaalisessa mediassa.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Orvo Vaattovaara kertoo, että haastattelussa kolme hakijaa osoittivat erilaisia vahvuuksia. Kunnanjohtajan kokemusta on ainoastaan Vehkaojalla.

Kolari sai vuoden määräaikaiseen kunnanjohtajan pestiin touko-kesäkuussa ensimmäisen hakuajan aikana 12 hakemusta. Kunnanhallitus päätti 22.6. jatkaa hakuaikaa heinäkuun puoliväliin saakka. Kaikkiaan kunnanjohtajan virkaa haki 21 henkilöä, joista haastatteluun kutsuttu kauppatieteiden maisteri Ari Lindeman veti hakemuksensa pois ennen haastattelua.

Kunnanjohtajan virka on määräaikainen, koska edellisen kunnanjohtajan Kristiina Tikkalan irtisanomispäätöksestä tehtyyn hallinto-oikeuden ratkaisuun haettiin valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Kunnanjohtajan vuoden määräaikaista virkaa hakivat

  • diplomi-insinööri Olli-Matti Airiola
  • restonomi (YAMK) Veli-Matti Hettula
  • kiinteistöhuoltaja Jonathan Kontkanen
  • kauppatieteiden maisteri Marko Kreus
  • maisteri Ari Kukka
  • Kati Lehti
  • kauppatieteiden maisteri Ari Lindeman (veti hakemuksensa pois)
  • koneenasentaja Juha Mannila
  • maisteri Peter Marks
  • restonomi (YAMK) Nina-Maria Möykkynen
  • musiikin maisteri Tiina Nikander-Koivukangas
  • taiteen maisteri Ella-Noora Polvi
  • kauppatieteen maisteri Antti Ritvonen
  • diplomi-insinööri Ilkka Saari
  • hallintotieteiden maisteri Juha Saario
  • yhteiskuntatieteiden maisteri Juha Sandberg
  • kauppatieteiden maisteri Heikki Savola
  • kauppatieteiden maisteri Harri Tammiste
  • merkonomi Pentti Tuominen
  • filosofian maisteri Markku Vehkaoja
  • kasvatustieteen maisteri Juha Väisänen
  • Lisää tietoa kunnanjohtajan hausta antaa kunnanhallituksen puheenjohtaja Orvo Vaattovaara, 040 489 5065.

Kuva:Kenestä seuraava Kolarin kunnanjohtaja? Kuvassa tyhjän raamin vieressä on joitakin Kolarin aiempia kunnanjohtajia: vas. Juhani Kunnari (toiminut kunnanjohtajana vuosina 1982-1995), Antti Määttä (2015-2018), Heikki Havanka (2000-2013) ja Heimo Liikamaa (1995-1998).