Kolari valmistautuu osaston kesäsulkuun

20.05.2022

Perusturvajohtaja Henna Kauranen on perjantaina 20.5. aloittanut keskustelut henkilökunnan kanssa Kolarin terveyskeskuksen osaston sulkemisesta juhannuksen jälkeisellä viikolla sairaanhoitajapulan vuoksi. Mahdollinen sulku kestäisi heinäkuun loppuun saakka.

Kolari on etsinyt kesäksi hoitajia rekrytointikampanjalla. Tällä hetkellä tiedossa olevalla henkilömäärällä ei pystytä hoitamaan sekä lakisääteisiä ikäihmisten ja vammaisten kotihoidon ja palveluasumisen palveluita että terveyskeskuksen osastoa.

Kauranen kertoo, että työntekijäpulaa on kesän aikana kaikissa yksiköissä, ja suurin pula on sairaanhoitajista. Palveluita suunnitellaan nyt niin, että kotihoitoa vahvennetaan kesän aikana sairaanhoitajilla.

“Kun suunnittelussa päästään etenemään, tehdään tarkat ohjeet siitä, kuinka toimitaan ja mitkä asiat voidaan kunnan sisällä hoitaa ja mitkä lähialueilla,” Kauranen kertoo.

Seuraavaksi asiasta keskustellaan työntekijöiden ja työnantajan yhteistyötoimikunnassa toukokuun lopulla. Mahdollisesta sulusta ja kesäajan palveluiden järjestämisestä päättää sosiaali- ja terveyslautakunta kesäkuun alussa.

  • Kesäajan palveluista, osaston mahdollisesta sulusta tai muista järjestelyistä herääviä kysymyksiä voi esittää perusturvajohtaja Henna Kauraselle, 040 489 5350.