Hallitus vastasi kaivoskaavan valituksiin

03.02.2022

Kolarin kunnanhallitus päätti tiistaina 1.2. äänestyksen jälkeen esittää Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle, että se hylkää Hannukaisen kaivosalueen osayleiskaavan hyväksymispäätöksestä tehdyt seitsemän valitusta. Kunnanhallitus antoi vastineensa ulkopuolisen kaavoitusasiantuntijan Matti Kauton laatimien tekstien mukaisina.

Valituksissa käsiteltiin muun muassa kaivoksen ja sen purkuputken aiheuttamia haittoja maanomistajille, kaavoitusmenettelyn oikeellisuutta ja kaavan vaikutusten arvioinnin riittävyyttä. Valitukset ja vastineet ovat kokouspöytäkirjan liitteenä.

Kunnanhallitus käsitteli myös Ylläksen osayleiskaavan luonnosvaiheessa olevaa päivitystyötä. Kaavaluonnoksesta saaduissa mielipiteissä kyseenalaistettiin kaavan pohjalla oleva voimakkaan kasvun ja 50 000 petipaikan tavoite, joka tuotiin kunnanhallituksen harkittavaksi.

Kunnanhallitus päätti, että se ei tässä vaiheessa ota kantaa kaavan kasvutavoitteeseen vaan siirtää asian ja annettujen mielipiteiden läpikäymisen kaavan ohjausryhmän valmisteltavaksi ja palaa asiaan sen jälkeen.

Kunnanhallitus päätti, että Kolarin monitoimitalosta tulee kolmikerroksinen. Muodoltaan ristimäisen talon ensimmäiseen kerrokseen suunnitellaan tilat varhaiskasvatukselle ja esiopetukselle ja taitoaineille. Ensimmäisessä kerroksessa on myös 800 neliön suuruinen liikuntahalli.

Toisessa kerroksessa oppivat alakoulun ylemmät luokat ja yläkoululaiset. Sieltä löytyvät myös tilat oppilashuollolle ja opettajille. Kolmas kerros on lukiolaisten. Suunnitelman pohjakuvat ovat kunnanhallituksen pöytäkirjan liitteenä.

Kunnanhallitus antoi myös uudelle ja väliaikaiselle elinkeinotoimikunnalle tehtävät ja valitsi toimikunnan jäsenet. 31.12.2022 saakka toimivan toimikunnan tehtävänä on valmistautua soteuudistuksen jälkeisen uuden kunnan kehittämiseen elinkeinojen näkökulmasta.

Toimikuntaan valittiin 11 jäsentä: Minna Kurttila, Vesa Kaulanen, Jyrki Vaattovaara, Veli-Pekka Uusitalo, Simo Rundgren, Stiina-Kaisa Räisänen, Raimo Kumpurinne, kunnanjohtaja ja kehitysjohtaja. Toimikunnan puheenjohtajana toimii Minna Kurttila ja varapuheenjohtajana Simo Rundgren. Lisäksi Kolarin yrittät ry ja Ylläksen markkinointi oy nimeävät toimikuntaan omat edustajansa.