Kolarin kunta on hankkinut nuorisotyön käyttöön matkailuauton,Meän Biili, joka toimii liikkuvana nuorisotilana. Auton tavoitteena on nuorisotyön näkyvyyden lisääminen nuorten vapaa-ajalla ja mennä sinne missä nuoret ovat. Autoon voi tulla esimerkiksi juttelemaan ohjaajan kanssa, hengailemaan kavereiden kanssa, kahvittelemaan ja pelaamaan lautapelejä. Kesäisin mukan on myös erilaisia pihapelejä.
Auto liikkuu koko Kolarin kunnan alueella ja nuoret voivat toivoa sitä tulemaan omille toivepaikoille somen tai puhelimen välityksellä. Auton pääryhmä on yli 13-vuotiaat nuoret, mutta autolle on omia aikoja myös nivelvaiheen, 5. – 6. -luokkalaisille, nuorille.