Kolarin kunta
Kasvaa luonnostaan
Kolari on idyllinen, noin 4 000 asukkaan kunta Tunturi-Lapissa, aivan Ruotsin rajan tuntumassa. Luonnonkauniin sijaintinsa ja rohkean kehityksensä ansiosta Kolari houkuttelee sekä uusia asukkaita että yrityksiä. Väkiluku on kasvussa, uusia yrityksiä syntyy jatkuvasti ja työpaikkoja on runsaasti tarjolla. Kunnan monipuoliset palvelut, kaunis luonto ja strateginen sijainti luovat loistavat puitteet hyvälle elämälle.
Kolari on myös tunnettu lomakunta, jossa on tuhansia vapaa-ajan asuntoja. Suositun Ylläksen matkailukeskuksen lisäksi kunnan vetonauloihin kuuluvat Tornion-Muonionjoki eli Väylä, lohestus, meänkielinen kulttuuri ja Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, joka on Suomen kolmanneksi suurin ja kävijämäärältään suosituin.
Kolari tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän luonnonläheistä elämää, toimivaa arkea ja elinvoimaista yritystoimintaa, jotka tekevät siitä houkuttelevan paikan niin asukkaille kuin lomailijoille.
Kolarin kunnan ilmoitustaulu
-
12.1.2026 Kotitalousjätteitä ei kerätä 12.1. kovan pakkasen vuoksiKotitalousjätteiden keräilyä ei toteuteta tänään maanantaina 12.1. kovan pakkasen vuoksi.
-
11.1.2026 Kolarin kunnan viikkotiedote viikolle 3 (12.1.2026 – 18.1.2026)Vuosi 2026 käynnistyy Kolarissa aktiivisesti pakkassäästä huolimatta: kirjaston satutuokiot pyörähtävät käyntiin ja satutuokioista saadaan nyt nauttia joka keskiviikko.
-
9.1.2026 Rapsakka pakkanen hyydytti kotitalousjätteiden keräilyautonKotitalousjätteiden keräily on torstaina 8.1. jäänyt kesken kunnan etelä päässä ja perjantain 9.1. keräilykierros epävarma.
-
7.1.2026 Kolarin kunta järjestää bussikuljetuksen Ylläs Jazz Blues -festivaaleilleKolarin kunta tarjoaa perjantaina 23.1.2026 avoimen bussikuljetuksen kirkonkylältä Ylläs Jazz Blues -festivaaleille. Kuljetus mahdollistaa vaivattoman ja autottoman osallistumisen festivaalin monipuoliseen ohjelmaan sekä joustavan liikkumisen konserttipaikkojen välillä koko päivän ajan.
Kolarin kunnan kuulutukset julkaistaan Twebissä. Pääset suoraan kuulutuksiin alla olevan linkin kautta.
-
7.1.2026 16.15Kiinteistön hoitaja / Monitoimitalon vahtimestarin sijainen
-
22.12.2025 13.00kiinteistöhoitaja
-
12.9.2025 13.00Lyhytaikaisia aineenopettajien sijaisuuksia
-
12.9.2025 13.00Lyhytaikaisia luokanopettajien sijaisuuksia
Kolarin kunta Facebookissa
Mahdollisuuksien Kolari
Kolari on idyllinen, noin 4 000 asukkaan kunta Tunturi-Lapissa, aivan Ruotsin rajan tuntumassa. Luonnonkauniin sijaintinsa ja rohkean kehityksensä ansiosta Kolari houkuttelee sekä uusia asukkaita että yrityksiä. Väkiluku on kasvussa, uusia yrityksiä syntyy jatkuvasti ja työpaikkoja on runsaasti tarjolla. Kunnan monipuoliset palvelut, kaunis luonto ja strateginen sijainti luovat loistavat puitteet hyvälle elämälle.
Tutustu Kolariin.
Kylien Kolari
Hurjimmat tarinat, mielenkiintoiset faktat ja legendat Kolarin kylistä. Muista kuitenkin, että näyttöpääte voi antaa sinulle vain ripauksen totuudesta, on siis parempi käydä kokemassa Kylien Kolari kaikkia aisteja käyttäen, paikan päällä.
Tutustu Kolarin kyliin.
Kuntastrategia 2022 - 2027
Me kasvamme rohkeasti. Me kasvamme yhteistyöllä. Me kasvamme toimeliaisuudella. Me kasvamme kestävästi.
Kolarin kuntastrategia.