Ylläsjärvi-Kesänkijärvi maastoreitti

02.01.2023

Kolarin kunta ja Metsähallituksen Luontopalvelut ovat toteuttaneet yhdessä Ylläsjärvi – Kesänkijärvi maastoreitti -investointihanketta kuluvan vuoden 2022 ajan. Hanke on Lapin ELY-keskuksen Maaseuturahaston rahoittama. Hankkeessa on kunnostettu Ylläsjärvi – Kesänkijärvi reittiosuutta n. 9360 metriä, ympärivuotista ja monipuolista matkailua sekä paikallisia palvelevaksi kokonaisuudeksi. Reitti on saatu viimeisteltyä ja siitä on tullut erinomaista palautetta käyttäjiltä sekä yhteistyökumppaneilta. Hankkeen tavoite, jonka mukaan reitti tulee olemaan yksi pääväylistä Ylläs Ski Resort Ylläsjärveltä sekä Ylläsjärven kylältä Äkäslompoloon ja toisinpäin näyttäisi toteutuvan.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 389 000 euroa, josta kunnan ja Metsähallituksen yhteinen omarahoitusosuus on 30%, Lapin ELY-keskuksen Maaseuturahasto 70%. Hankkeen maastotyöt saatiin toteutettua hieman arvioitua tehokkaammin ja näin ollen hankkeelle mahdollistui anoa jatkoa. Tarkoituksena on jatkaa Ylläsjärven puolella reittikunnostusta noin 1 000 metriä yhdistäen valmistuneen reitin kylään asti olemassa olevia reittiosuuksia pitkin. Kohdealue ja sen kunnostustarve on noussut esille hankkeen verkoston tarpeesta ja toiveesta. Kunnostettava lisäosa yhdistää nyt valmistuneen, jo erinomaista palautetta saaneen osuuden Ylläsjärven kylään johtavaan polkuun. Tällä toimenpiteellä saadaan aikaiseksi viimeistelty, ehjä reittikokonaisuus.

On arvioitu, että työ voidaan toteuttaa kevään ja ensi kesän aikana, kunhan maaston luonnonolosuhteet sen mahdollistavat. Jotta työ voidaan viimeistellä, haettiin toteutukselle jatkoaikaa 31.10.2023 asti. Rahoittaja hyväksyi muutoshakemuksen sekä jatkoajan.

Maastotyöt edellyttävät toimia jonkin verran myös lumipeitteen aikana, jotta materiaalit saadaan kuljetettua ympäristöä säästäen parannettaviin kohtiin. Toimia tullaan tekemään kartan (liite) mukaisella alueella (punainen viiva). Töiden etenemisestä ja mahdollisesta vaikutuksesta reiteillä liikkumiseen tiedotetaan erikseen.

Kiitämme yhteistyöstä sekä ymmärryksestä jo etukäteen.

Lisätietoja:

Maastotyöt Metsähallitus Jari Ylläsjärvi, puh. 040 513 3627
Maastotyöt Kolarin kunta Pauli Uusitalo, puh. 040 489 5010
Hankkeen hallinto Kolarin kunta Nina-Maria Möykkynen, puh. 040 489 5007

Lue tiedote myös tästä.