Ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi vaikuttaa Kolarin kunnan palveluihin

06.02.2018

Maanantaiaamuna alkanut ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi vaikuttaa Kolarin kuntalaisten saamiin palveluihin etenkin, jos se pitkittyy.

Kolarissa ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi näkyä sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä esimerkiksi päiväkodissa ja koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa.

”Tällä hetkellä työtaistelu ei näy mitenkään. Terveyskeskuksessa se voi vaikuttaa niin, että ajat voivat viivästyä tai ei kiireellisiä aikoja voidaan joutua siirtämään. Vanhusten palveluissa tilanne on sama. Jos työtaistelu pitkittyy, ja tulee sairauspoissaoloja, se näkyy resursseissa ja palveluissa,” perusturvajohtaja Tiina Piirilä-Laiho kertoo.

Hän muistuttaa, että kielto ei koske tilanteita, joissa potilaiden henki tai terveys ovat uhattuina.

Varhaiskasvatuksessa olevien lasten hoitoaikoja ei voi ylityö- ja vuoronvaihtokiellon vuoksi muuttaa yhtä joustavasti kuin tavallisesti. Päivähoidon johtaja Raili Ojala kertoo, että kielto koskee päivähoidon koko henkilökuntaa.

“Jos tilanne jatkuu pitkään, on todennäköistä, että lasten hoitoaikojen muutokset ja muutoksiin vastaaminen eivät onnistu.”

Kouluilla vaikutukset voivat näkyä aamu- ja iltapäivätoiminnassa.

“Esimerkiksi iltapäiväkerhoon jääminen ei lyhyellä varoitusajalla välttämättä onnistu,” perusopetuksen rehtori Anna-Maria Palo kertoo.

Vuoronvaihto- ja ylityökielto alkoi sen jälkeen, kun neuvottelut Kuntatyönantajien kanssa kaatuivat sunnuntaina erimielisyyteen lomarahaleikkausten kompensoinnista. Työntekijä- ja työnantajapuoli ovat istuneet neuvottelupöytään uudestaan tiistaina kello 15.

Ensimmäisenä ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aloitti Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL maanantaina aamukuudelta. Tiistaina aamuseitsemältä mukaan liittyivät Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super, sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy, Julkisalojen koulutettujen neuvottelujärjestö Juko sekä Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty.

Kolarin kunnan palveluita käyttäviä tiedotetaan tarvittaessa suoraan mahdollisista muutoksista palveluissa.