Yhdeksän haastatellaan kehitysjohtajaksi

16.01.2019

Kunnanhallitus päätti haastatella kehitysjohtajaksi yhdeksän hakijaa. Kaikkiaan virasta kiinnostui 25 hakijaa. Kunnanhallitus haastattelee 6. ja 7. helmikuuta Jari Aaltosen, Tiina Gäddnäsin, Maaret Järvirovan, Mervi Kostetin, Olavi Lakkalan, Marko Merkkiniemen, Nina-Maria Möykkysen, Jorma Pietiläisen ja Paula Tommilan. Haastattelijoina ovat kunnanhallitus, kunnanvaltuuston puheenjohtajisto, kunnanjohtaja Kristiina Tikkala, hallintojohtaja Jenni Saukkoriipi sekä kehitysjohtaja Johanna Koivumaa.

Kunnanhallitus käsitteli Ylläsjärven kylän liikenneturvallisuuden parantamista. Kunta ja Lapin ely-keskus saivat 79 kyläläisen allekirjoittaman kirjelmän, jossa muistutetaan kylän halki kulkevasta puurekkarallista, joka tekee esimerkiksi kasvavan kylän koululaisten liikkumisesta vaarallista. Kolarin kunta ja Lapin ely-keskus ovat yhteisvoimin tehneet viime vuoden aikana suunnitelman Ylläksen liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Suunnitelmaan kuuluu Ylläsjärven kevyenliikenteenväylän jatkaminen reilulla 400 metrillä Kotarovan suuntaan. Tie on valtion, mutta kunta osallistui suunnitelmien tekoon, jotta hankkeita saadaan ely-keskuksen toteuttamislistalla ylöspäin. Lapin ely-keskus esittelee tehtyjä suunnitelmia ja kuulee kuntalaisten ja luottamushenkilöiden mielipiteitä suunnitelmista 5. helmikuuta. Yleisötilaisuus järjestetään luontokeskus Kellokkaassa kello 18–20. Tervetuloa kuulolle ja keskustelemaan!

Kunnanhallitus käsitteli myös Kurtakon vapaa-ajan-asukkaiden korvausvaatimusta kaivoveden pilaantumisesta. Osa kylän vapaa-ajanasukkaista vaatii kunnalta korvauksia oletetusta kaivovesien pilaantumisesta Kurtakkojärven kunnostustustöiden seurauksena. Järven kunnostaminen on ollut pitkä taival, joka on kyläläisten aloitteesta toivottu jo 1970-luvun lopulta alkaen. Kunnostusurakka päättyi vuonna 2017. Alueen kaivoista ei ole ennen kunnostusta otettu näytteitä, joten jälkikäteen on ollut vaikea tutkia kunnostuksen yhteyttä kaivovesien laatuun. Tekninen lautakunta hylkäsi marraskuussa neljän kiinteistönomistajan vaatimuksen vesilinjojen toimittamiseksi kiinteistöjen rajoille kunnan kustannuksella. Perusteena päätökselle on, että suoraa syy–seuraus-suhdetta järven pinnan noston ja kaivovesien laadun heikkenemisen välillä ei ole voitu todeta. Tekninen lautakunta sai päätöksestään oikaisuvaatimuksen, jonka se hylkäsi ja siirsi asian kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Kunnanhallitus hylkäsi mökkiläisten korvausvaatimuksen ja ohjaa mökkiläisiä esittämään korvausvaatimuksensa Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle asiassa toimivaltaisena viranomaisena.

Kunnanhallitus käsitteli myös maanantaina työnsä aloittavan uuden kunnanjohtajan Kristiina Tikkalan johtajasopimuksen. Johtajasopimus jatkaa vielä kunnanvaltuuston käsittelyyn.

Kunnanjohtajan katsauksessa hallituksen jäsenet saivat tietoa Hannukaisen kaivoshankkeeseen liittyvästä vesipaneelista. Monelta kantilta asiaa katsovat asiantuntijat kokoontuvat yleisötilaisuuteen keskustelemaan aiheesta maaliskuun loppupuolella. Tarkkaa päivää ja paikkaa ei ole vielä sovittu.

Kunnanhallitus päätti

  • Esittää valtuustolle, että se hyväksyy Merikuriiri Oy – Ltd Sea Courierin Kurtakon koulusta verkkohuutokaupassa tekemän suurimman tarjouksen, 67 000 euroa. 
  • Osallistua Kolarin työttömät ry:n kolmen palkkatuella työllistetyn työntekijän palkan maksamiseen vuonna 2019 talousarvioon varatuilla työllistämisvaroilla. Työntekijät pyörittävät yhdistyksen kierrätyskeskuksiin Sieppijärvelle ja Kolariin.
  • Tukea molemmin puolin rajaa hiihdettävän Meän hihon mainostamista 1 000 eurolla. Juhlavuoden hiihdossa 9.3. ovat mukana muun muassa Juha Mieto, Pertti Teurajärvi ja Thomas Wassberg.
  • Kysyä kuntalaisten ja muiden asianosaisten mielipidettä kuntarajan siirtoesityksestä Ylläsjärvellä. Kuulutukseen voi tutustua Kolarin verkkosivustolla: 
  • Lähteä mukaan selvitykseen, jossa pohditaan Lapin yhteisen ateria- ja siivouspalveluyrityksen perustamista.
  • Muuttaa nuorisoneuvoston nimen nuorisovaltuustoksi ja saattaa sen esitykset lautakuntien läsnäolo- ja puheoikeutetuista edustajista lautakuntien käsiteltäväksi