Tutustu kunnanhallituksen päätöksiin

15.10.2021

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 12.10.

  • avata perusturvajohtajan viran haettavaksi 14.10.–8.11. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi 13.9. Kolarin kunnanvaltuuston 10.11.2020 tekemän päätöksen perusturvajohtajan valinnasta.
  • osallistua Napapiirin Sankarit 4 -elokuvan rahoittamiseen 15 000 eurolla, minkä vastineeksi elokuvaa kuvataan Kolarissa tunnistettavissa kohteissa.
  • että tammikuun aluevaalien ennakkoäänestys järjestetään 12.1.–18.1. välisenä aikana Sieppijärvellä, Kolarissa ja Äkäslompolossa sekä järvikyliä kiertävässä äänestysautossa. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 23.1. jolloin äänestämään pääsee viidessä kylässä.
  • avustaa kolmea yhdistystä kiinteistöveron verran: Kolarin Työväentaloyhdistys ry 2 484,56 euroa, Sieppijärven Sisu ry 630,66 euroa ja Kolarin nuorisoseura ry 536,87 euroa. Kunnanhallitus päätti myös jatkossa tarkistaa avustuksen perusteita.
  • että kunta ei muuta kielteistä kantaansa rantakiinteistöjen korvausvaatimukseen, joka koskee Kurtakkojärven pinnan noston aiheuttamaa kaivoveden laadun mahdollista heikkenemistä. Kurtakkojärven kunnostustyöt valmistuivat vuonna 2017. Järven pintaa on aikanaan laskettu viljelysmaan lisäämiseksi, ja järven kunnostamista on esitetty kyläläisten ja kunnan toimesta vuodesta 1978 alkaen.
  • merkitä tiedoksi, että Lapin ELY-keskus ei asenna Sieppijärven Poikkijärvelle kuntalaisaloitteessa toivottuja paikannimikylttejä. Kunnanhallitus esitti kylttien asentamista Lapin ely-keskukselle.
  • siirtää Kari Ungan terveyskeskuksen toimintaa koskevan kuntalaisaloitteen valmisteluun perusturvapalvelujen toimialalle.

Tutustu kaikkiin kunnanhallituksen päätöksiin verkkosivustomme Päätöksenteko-osiossa.