Tutustu aluevaltuuston päätöksiin

04.03.2022

Lapin hyvinvointialueen aluevaltuuston ensimmäinen kokous pidettiin Lapin yliopistolla keskiviikkona 2. maaliskuuta. Kokouksen aluksi puheenjohtajana toimi iältään vanhin valtuutettu Paavo Väyrynen (kesk.). Aluevaltuuston puheenjohtajan valinnan jälkeen kokouksen johtamista jatkoi puheenjohtajaksi valittu Johanna Ojala-Niemelä (SDP).

Suoraa videolähetystä kokouksesta katsottiin hyvinvointialueen Youtube-kanavalta parhaimmillaan yli 220 eri laitteelta. Kokouksen videotallenne on nähtävissä 16.3.2022 asti Lapin hyvinvointialueen Youtube-kanavalla.

Jatkossa aluevaltuuston kokouksia pidetään myös muualla Lapissa. Kokoukset ovat avoimia tilaisuuksia, elleivät esimerkiksi koronarajoitukset estä kokoontumista. Mahdollisuuksien mukaan myös tulevia kokouksia streamataan eli videoidaan nettiin, josta niitä voi seurata suorina lähetyksinä tai tallenteina.