Sotelautakunta otti aikalisän

07.09.2021

Sosiaali- ja terveyslautakunta tarvitsee lisää tietoa tehdäkseen päätöksen terveyskeskuksen osaston siirtämisestä osaksi Palvelukoti Tannaa. Lautakunta edellytti saavansa seuraavaan kokoukseensa käsiteltäväkseen kirjallista tietoa muun muassa asian käsittelystä yhteistyötoimikunnassa sekä työntekijöiden pienryhmissä.

Ensimmäistä kertaa maanantaina 6.9. koolla ollut lautakunta kiitti yksimielisesti työryhmiä, jotka ovat valmistelleet Kolarin hoivan uudistusta noin vuoden ajan. Lautakunta tiedostaa hoivaan liittyvät työvoiman saatavuusongelmat sekä valtakunnan tasolla että Kolarissa.

Vt. perusturvajohtaja Johanna Kiili esitti lautakunnalle, että terveyskeskuksen osasto siirtyisi 4.10. Palvelukoti Tannaan. Päätösesityksen mukaan osaston työntekijät siirtyisivät joko Tannaan tai kotihoitoon.

Päätösesityksen taustalla on hoivan laajan kokonaisuudistuksen lisäksi keväällä ja kesällä Kolarissa ilmennyt pula sijaisista. Hoitajapulan vuoksi osaston paikkaluku pienennettiin kesäkuussa kahdestakymmenestä kymmeneen.

Osaston siirtyminen Tannaan on kunnanhallituksen helmikuussa hyväksymän hoivan kokonaisuudistuksen ensimmäinen askel, jolla yöaikainen hoiva keskitetään nykyisestä kolmesta kahteen paikkaan, ja työntekijöitä vapautetaan päiväaikaiseen hoivatyöhön kodeissa. Esityksen mukaan osaston siirtyminen vapauttaisi viikossa 35 työvuoroa eli seitsemän ihmisen työpanoksen.

Sosiaali- ja terveyslautakunta

  • edellyttää saavansa seuraavaan kokoukseensa 11.10. kirjallisena yhteistyötoimikunnan käsittelyn, Tannan tilojen käyttösuunnitelman, ARA:n lausunnon käyttötarkoituksen muuttamisesta osastotoimintaan, kustannusarvion mahdollisista muutostöistä, yhteenvedon asian käsittelystä pienryhmissä sekä laskelman muutoksen taloudellisista vaikutuksista.
  • katsoo, että noin vuoden ajan laajalla rintamalla valmisteltu hoivan uudistus tulee toteuttaa mahdollisimman pian, koska sitä kautta saadaan helpotusta hoivan työntekijätilanteeseen.
  • Tutustu lautakunnan 6.9. tekemiin päätöksiin verkkosivustomme Päätöksenteko-osiossa.

Kunnanhallitus päätti 9.2.

  • edetä hoivan työryhmän esittämän mukaisesti, eli mm.
    • muodostaa avohoitoon moniammatillisia, itseohjautuvia tiimejä, jotka sopivat keskenään työnjaosta ja palveluiden käytännön toteuttamisesta.
    • Tannaan perustetaan hoitoyksikkö terveyskeskustasoista hoitoa tarvitseville potilaille.
    • Tiimit vahvistuvat, kun osaston henkilökunta jalkautetaan osittain niihin ja osittain Tannaan.
    • Hyödynnetään Pappilantien asuntoja hoivapalveluita tarvitsevien sijoittamiseen
  • valtuuttaa valtuuttaa virkamiesjohdon valmistelemaan uudistuksen toteuttamista yhdessä henkilökunnan kanssa.

Lisää tietoa sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksesta saat puheenjohtaja Simo Rundgrenilta, 040 039 9500. Lisää tietoa hoivan uudistuksesta saat vt. perusturvajohtaja Johanna Kiililtä, 040 489 5350.