Sali kasvoi, valtuusto arvioi itseään

22.03.2022

Kolarin kunnanvaltuusto päätti 17.3. kokouksessaan kasvattaa suunnitteilla olevan monitoimitalon salin koon 950 neliömetriin, jolloin salissa voidaan pelata salibandyn virallisia pelejä ja harrastaa liikuntaa ja kulttuuria useassa lohkossa.

Valtuusto hyväksyi salisuunnitelman kasvattamisen 950 neliöön lopulta taputuksin. Nyt aletaan suunnitella tarkemmin koulua ja salia, jossa mahtuu esiintymään, pelaamaan ja harrastamaan yhtä aikaa useammassa lohkossa, ja jonka tapahtumia voi seurata toisen kerroksen parvikatsomosta. Sali käännettiin päiväkoti-koulun kylkeen poikittain, jolloin toisen kerroksen henkilökunnan tiloista saatiin avautumaan näkymä ulos väylän suuntaan.

Tekninen johtaja Kullervo Lauri kertoi valtuutetuille, että kesäkuun loppuun mennessä pitäisi valmistua raaka kustannusarvio monitoimitalolle. Rakentamispäätös on tarkoitus tehdä syksyllä, urakkakilpailu talven aikana, ja rakentamisen on tarkoitus alkaa keväällä 2023. Kullervo Lauri, sivistysjohtaja Juha Väisänen ja vt. kunnanjohtaja Hannu Haapala lupasivat kesäkuuhun mennessä laskelmia siitä, mistä rahat monitoimitalon vuotuisten leasingkustannusten maksamiseen löytyvät.

Valtuusto keskusteli pitkään omasta toiminnastaan ja päätöksentekokulttuurista sekä kuntastrategiasta tai sen puuttumisesta tässä vaiheessa valtuustokautta. Kolarin kunnanvaltuuston valtuustoryhmät yhtä lukuun ottamatta päättivät lahjoittaa kokouspalkkionsa 17.3. kokouksesta Suomen punaisen ristin katastrofirahaston kautta sodasta kärsivien ukrainalaisten auttamiseen. Kunnanvaltuutetut tukivat Ukrainan sodan uhreja yhteensä 1520 eurolla.