Pitäisikö kunnallisveroa alentaa?

29.05.2018

Kolarin kunnanhallitus saa tiistaina 29.5. pöydälleen ensi vuoden talousarvion raamiesityksen, jossa esitetään kunnallisveroprosentin tiputtamista 20:sta 19,5:ään prosenttiin.

“Kunnan talous on ollut ylijäämäinen jo pitkään ja verotulojen kehitys on vahvaa. Näyttää siltä, että pienemmälläkin tuloveroprosentilla pystyisimme tuottamaan kuntalaisille hyvät palvelut. Maakuntauudistus on kunnan rahoituksen kannalta ainoa kysymysmerkki,” kunnanjohtaja Antti Määttä perustelee esitystä.

Lähtökohtana talousarvion valmistelussa on, että talouden vahva kasvu jatkuu. Verotulojen kehitys tulee olemaan toukokuun ennusteiden mukaan erittäin hyvää. Vaikka kunnallisveroprosenttia laskettaisiin, Kolarin kunnan verotulojen ennustetaan kasvavan 867 000 eurolla.

Talousarvion raami jatkaa kunnanhallituksen käsittelystä hallintokuntiin, jotka alkavat suunnitella ensi vuoden tuloja, menoja ja investointeja raamin mukaisesti. Lautakunnat käsittelevät talousarvioesitykset syyskuun loppuun mennessä. Kolarin kunnanvaltuusto päättää kunnallisveroprosentista talousarvioprosessin perusteella marraskuuhun mennessä.

Kolarin kunnanhallitus ratkaisee tiistaina myös muun muassa yhteisöavustuksen saajat. Kunta sai 17 avustushakemusta, ja kehitysjohtaja Johanna Koivumaa esittää, että avustuksia jaettaisiin yhteensä 11 500 euroa. Avustusta on haettu esimerkiksi Venejärven koulun kehittämiseen matkailijakodiksi, kodan rakentamiseen Väylänpäähän sekä esteratsastuskaluston hankkimiseen uudelle ratsastusseuralle.

Kunnanhallitus saa käsiteltäväkseen myös hanke-esityksen luonnontuotealan hautomosta, johon kuuluisi esimerkiksi uusien tekijöiden valmennusohjelma ja yhteisten toimitilojen hankkiminen tekijöiden käyttöön. Kunnanhallitus käsittelee myös matkailun kasvuohjelmaa, jonka ensimmäisen vaiheen markkinatutkimuksen tekoon tarvitaan lisärahoitusta. Työllisyys ja sen kohentamiseksi tehty ajatustyö ovat myös esillä esityksenä palkata kuntaan työllisyyskoordinaattori.

Lisäksi kunnanhallituksen listalta löytyy kiinnostavia tonttikauppoja, tilinpäätöksiä, työterveyshuollon ulkoistaminen sekä ensimmäisen vuosineljänneksen talousluvut. Kunnanhallitus päättää myös, ottaako kunta hoiviinsa Ely-keskuksen poistolistalla olevat punaiset linja-autopysäkit kirkonkylällä.

Koko asialista löytyy kunnan verkkosivuilta.