Piirilä valittiin hallintojohtajaksi

12.05.2022

Kolarin kunnanvaltuusto päätti suljetulla lippuäänestyksellä äänin 14–6 valita Kolarin hallintojohtajaksi valtiotieteiden maisteri Tiina Piirilän. Piirilä on työskennellyt Kolarissa aiemmin hallintojohtajana, perusturvajohtajana ja vt. kunnanjohtajana. Edeltäjä Jenni Saukkoriipi irtisanoutui virasta 16.5. alkaen. Virkaa haki 15 hakijaa, joista kunnanhallitus haastatteli kaksi. Varalle valtuusto valitsi suljetussa lippuäänestyksessä äänin 19–1 hallintotieteiden maisteri Maija Siepin.

Kunnanvaltuusto päätti perustaa sosiaaliohjaajan viran ja myöntää tälle vuodelle 60 500 euroa lisää rahaa sosiaaliohjaajan ja kolmen lähihoitajan toimen palkkakustannuksiin loppuvuoden ajaksi.

Perusturvajohtaja Henna Kauranen perusteli valtuutetuille, että kotihoito laajentuvana toimialana tarvitsee yhden lähihoitajan lisää ja kahden lähihoitajan sijaispankilla turvataan palvelut kaikissa hoivan yksiköissä akuuttien poissaolojen aikana. Toiselle sosiaaliohjaajalle on vakituinen tarve esimerkiksi lastensuojelun muuttuneen mitoituksen vuoksi.

“Tämä on toiminnan vakauttamista, ei tulipalojen sammuttamista,” Kauranen vastasi valtuutetun kysymykseen hoivapalveluista.

Vasemmistoliiton ja SDP:n valtuustoryhmät jättivät kokouksessa aloitteen laskelman laatimiseksi vuodenvaihteen taloudellisesta tilanteesta, hyvinvointialueelle siirtyvistä menoista ja tuloista sekä hyvinvointialueen aloittamisen vaikutuksista jäljelle jäävän kunnan henkilöstöön. Valtuustoryhmät esittivät, että kunnanhallitus yhdessä taloussuunnittelijan kanssa laatisi laskelmat syyskuun kunnanvaltuustoon.

Kunnanvaltuusto kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 14.6.

  • Lisää tietoa kunnanvaltuuston kokouksesta antaa valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Ira Pääkkölä, 040 705 2503.