Koronatiedote: tartunnat vähenevät

19.01.2022

Kolarissa löydettiin päättyneellä viikolla (10.–16.1.) 90 uutta koronatartuntaa, mikä on 50 tartuntaa vähemmän kuin vuoden ensimmäisellä viikolla. Valtaosa tartunnoista on nopeasti tarttuvan omikron-muunnoksen aiheuttamia. Viime viikon tartunnoista noin 70 prosenttia todettiin kolarilaisilla, noin 20% muualta Suomesta tulevilla ja noin 10% ulkomaalaisilla matkailijoilla.

Kolarin tartuntamäärissä saavutettiin matkailun aiheuttama huippu vuodenvaihteessa, mutta kuntalaisten keskuudessa tartuntahuippua vielä odotetaan. Johtava lääkäri Ulla Ylläsjärvi uskoo, että omikron leviää Kolarissa, kuten muuallakin Suomessa, vielä pari, kolme viikkoa, minkä jälkeen tartunnat vähenevät. Koulujen alku ei näy Kolarin koronatartuntojen määrässä. Kouluissa tapahtuneista altistumisista ei ole seurannut tartuntaryppäitä, Ylläsjärvi kertoo.

Jäljitys on Kolarissa toiminut edelleen hyvin. Tartunnat saadaan jäljitettyä pääosin muutaman tunnin kuluttua positiivisesta koronatestituloksesta. Altistuneiden määrät ovat vähentyneet samaa tahtia rokotuskattavuuden nousun kanssa. Testausmäärät ovat Kolarin terveyskeskuksessa myös kääntyneet laskuun.

Koronarokotteen sai viime viikolla noin 350 yli 12-vuotiasta ja nelisenkymmentä 5–11-vuotiasta kolarilaista. Kolmannen rokotteen rokotuskattavuus kasvaa vauhdilla, ja sen on saanut jo 46,1 % kolarilaisista yli 12-vuotiaista. Koko maassa luku on kuutisen prosenttia pienempi, 40,2. (THL 18.1.) Sekä lasten, että aikuisten rokotuspäiviä on tiheästi koko tammikuun ajan, ja rokotukset jatkuvat helmikuussa.

Koronatestauksen kriteerit muuttuvat

Kolarin terveyskeskuksessa käytetään pääsääntöisesti antigeenitestejä (ns. pikatestit). PCR-testejä otetaan ainoastaan lääkärin määräyksestä. Positiivisesta antigeenitestituloksesta ei saa koronatodistukseen merkintää sairastetusta taudista. Mikäli merkinnän haluaa, on PCR-testi otettava omalla kustannuksella yksityisellä palveluntarjoajalla. Positiivinen kotitesti varmistetaan terveydenhuollossa tehdyllä antigeenitestillä, jolloin testattu työntekijä on oikeutettu tartuntatautipäivärahaan. Muutoksista päätti Lapin sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmä kokouksessaan perjantaina 14.1.

Lapin sairaanhoitopiirin infektio-osasto on muuttanut koronatestauksen ohjeita:

Terveydenhuollon järjestämään koronatestiin voivat tulla

  1. Rokottamattomat tai yhden rokoteannoksen saaneet henkilöt, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita sekä oireilevat rokottamattomat henkilöt, jotka ovat sairastaneet Covid-19-infektion yli kaksi kuukautta sitten.
  2. Tietyin edellytyksin henkilöt, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita ja jotka ovat saaneet kaksi tai kolme rokoteannosta, tai joilla on todettu Covid-19-infektio yli kaksi kuukautta sitten ja annettu vähintään yksi koronarokotus (viimeisestä rokotuksesta on kulunut yli viikko):
    • kaikki sairaalahoitoon ja sairaalan päivystyspisteisiin tulevat potilaat
    • tunnetulle koronavirustapaukselle altistuneet
    • henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia riskejä
    • henkilöt, joiden rokotussuojan epäillään heikentyneen
    • sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä työskentelevät
    • ikääntyneiden hoiva- ja hoitoyksiköiden asukkaat
    • raskaana olevat
  3. Alle 12-vuotiaat lapset, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita, seuraavissa tapauksissa:
    • tunnetulle koronavirustapaukselle altistuneet
    • lapsen perhepiirissä on yli 16-vuotiaita, joilla ei ole täyttä rokotussuojaa
    • lapsen infektio-oireet edellyttävät testausta kliinisen harkinnan mukaan.

Karanteenissa ja eristyksessä olevakin voi äänestää

Äänioikeuden käyttäminen aluevaaleissa on mahdollista myös sairaana ja karanteenissa. Aluevaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai 23.1.

Jos sinulla on vaalipäivänä hengitystieoireita tai olet omaehtoisessa tai lääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksessä, sinulla on mahdollisuus äänestää ulkona. Äänestyspaikkojen ulkopuolella on ohjeet, kuinka toimit tällaisessa tilanteessa. Ääni on silloin annettava ilman kontaktia muihin ihmisiin ja maskilla suojautuneena.

Lisää tietoa saat