Kolari saa hyvinvointitavoitteet

12.11.2018

Kolari päättää hyvinvointitavoitteet koko kunnan voimin

Kolarin kunta kutsuu 15.11. koolle ensimmäisen laajan hyvinvointifoorumin keskustelemaan kolarilaisten hyvinvoinnista ja päättämään kunnalle hyvinvointitavoitteet. Foorumiin osallistuu edustava joukko kuntalaisia yhdistyksistä, seuroista ja neuvostoista sekä eri viranomaisia. Mukaan on kutsuttu esimerkiksi Kolarin nuorisoneuvosto, poliisi, jalkapalloseura Kolarin Kontio, jääkiekkoseura Kolarin Työväen Urheilijat, Ylläksen Nousu ja Kolarin työttömät ry.

Hyvinvointifoorumin asettamia tavoitteita työstää neljä toimialat ja erilaiset näkökulmat yhdistävää työryhmää, jotka myös kirjoittavat lakisääteisen hyvinvointikertomuksen. Työryhmät pohtivat hyvinvointia lasten, nuorten ja lapsiperheiden, työikäisten, ikäihmisten ja vammaisten näkökulmasta.

“Hyvinvointikertomuksen pohjana on Kolarin kuntastrategia. Tavoitteena on tehdä siitä lyhyt ja ytimekäs työkalu hyvinvointityöhön,” sivistysjohtaja Juha Väisänen sanoo.

Hyvinvointifoorumilta Väisänen odottaa eniten aktiivista kuntalaiskeskustelua. Foorumi toteuttaa Kolarin kuntastrategiaa, jonka mukaan Kolari on “Perheille paras paikka” ja “Lapin houkuttelevin kohde asua ja lomailla”. Tavoitteet Kolari toteuttaa muun muassa olemalla rohkea ja ottamalla jokaisen yhteisöön mukaan.

Media on tervetullut seuraamaan hyvinvointifoorumia torstaina 15.11. kello 12 Kolarin kunnanviraston valtuustosaliin.

Lisää tietoa hyvinvointifoorumista ja hyvinvointityöstä Kolarissa antaa sivistysjohtaja Juha Väisänen, 040 489 5030 sekä työryhmien puheenjohtajat.

• Lapset, nuoret ja lapsiperheet: perusopetuksen rehtori Anna-Maria Palo, 040 489 5307
• Työikäiset: nuoriso- ja liikuntatoimenjohtaja Eeva-Liisa Lompolojärvi, 040 768 0369
• Ikäihmiset: Palveluvastaava Anri Marjamaa, 040 012 0386
• Vammaiset: Vammaistyön esimies Taru Vaarala, 040 764 3172