Kirjasto kannustaa tieteen pariin

27.03.2019

Kuuluuko tiede kolarilaisille? Missä on portti luotettavan tieteellisen tiedon lähteille? Miten tiede taipuu kaikenikäisten kuntalaisten pureskeltavaksi?

Kolarin kirjasto aloittaa matkan tiedeviestinnän maailmaan uudella Lapin aluehallintoviraston rahoittamalla Tiedon portaat -hankkeella. Tavoitteena on saatella kaikenikäiset kuntalaiset tieteellisen tiedon portaille, kasvattaa kulkijoiden kykyjä erottaa tieteellinen tieto muusta tiedosta sekä antaa eväitä demokratian ja sananvapauden toteutumiselle.

Mitä hankkeessa tehdään?

Hankkeessa kirjasto yhdessä asiakkaiden kanssa pohtii, minkä tieteen ja aihepiirin asiantuntijoita Kolariin kutsutaan. Tilaisuuksissa kokeillaan erilaisia tieteen tulosten kansantajuistamisen ja havainnollistamisen tapoja ja käytetään apuvälineitä kuten luurankoa, kaukoputkea, virtuaalilaseja tai miniplanetaariota.

Kuntalaisille esitellään eri tieteiden tutkimusmenetelmiä yleistajuisesti sekä keskustellaan tieteellisillä menetelmillä ja muilla tavoin hankitun tiedon eroista.

Kolarin kirjasto sai hankkeeseen 25 600 euron avustuksen Lapin aluehallintovirastolta. Hanke kestää vuoden 2020 loppuun.

Museo digitalisoituu askel askeleelta

Kolarin kotiseutumuseon esineitä siirretään digitaaliseen todellisuuteen Museoviraston myöntämän 5 000 euron avustuksen voimin. Museo rakentaa muun muassa kosketeltavan opetuskokoelman koulujen pop up -näyttelyitä varten esineiden kaksoiskappaleista. Vuonna 2005 aloitettu esineiden digitointityö viimeistellään valmiiksi. Tavoitteena on, että Kolarin kotiseutumuseoon ja sen esineistöön voi jatkossa tutustua ja perehtyä myös virtuaalisesti.

Lisätietoja kirjaston uusista hankkeista antaa kirjasto ja kulttuuritoimenjohtaja Kyösti Satokangas

  • 0404895015
  • kyosti.satokangas@kolari.fi