Hannu Haapala on jättänyt eronpyynnön

02.03.2023

Hannu Haapala on jättänyt eronpyynnön

Kunnanjohtaja Hannu Haapala on jättänyt tiistaina 28.2. kunnanhallitukselle eronpyynnön vt. kunnanjohtajan tehtävistä henkilökohtaisista syistä.

Haapala tuli Kolarin kuntaan puoleksi vuodeksi, mutta yli kaksi vuotta Kolarissa on kuitenkin vierähtänyt. Hän jatkaa vielä vt. kunnanjohtajan virassa maaliskuun ajan, jonka jälkeen siirtyy lomien kautta ansaitulle eläkkeelle 1.5.2023 alkaen.

Hallintosäännön mukaan kunnanjohtajan loman ajan sijaisena toimii hallintojohtaja, Tiina Piirilä.

Kolarin kunta ei pysty heti laittamaan pysyvää kunnanjohtajan paikkaa auki, koska korkein hallinto-oikeus ei ole pystynyt antamaan päätöstään edellisen kunnanjohtajan tekemästä valituksesta.

Kolarin kunta selvittää vt. kunnanjohtajan tehtävän hoitamiseen liittyvät järjestelyt.