Eristys ja karanteeni lyhenevät

14.01.2022

Kolarin kunta lyhentää koronatartunnan vuoksi määrättävän eristyksen pääsääntöisesti seitsemään ja karanteenin viiteen vuorokauteen. Karanteeni ja eristys voi lääkärin määräyksellä olla pidempikin. THL suosittelee eristyksen ja karanteenin lyhentämistä, koska koronaviruksen omikron-muunnoksen taudinkierto on aiempia muunnoksia nopeampi.

  • Sairastumisen vuoksi määrättävän eristyksen pituus on pääsääntöisesti oireiden alkamispäivä tai positiivinen testitulos + seitsemän päivää.
  • Altistumisen vuoksi määrättävän karanteenin pituus on pääsääntöisesti altistumispäivä + viisi päivää.
  • Altistuminen tarkoittaa yli 15 minuutin kontaktia koronatartunnan saaneen henkilön kanssa ilman maskia.
  • Jos sinut määrätään eristykseen tai karanteeniin, toimi THL:n karanteeniohjeen mukaisesti.

Koulu- ja päiväkotialtistumisista ei määrätä enää karanteeneja

Lapsia ja nuoria ei enää määrätä karanteeniin varhaiskasvatuksessa ja koulussa tulleista altistumisista. Tartunnan saanut määrätään edelleen eristykseen. Muussa ympäristössä lasten ja nuorten tartuntoja jäljitetään ja karanteeneja määrätään kuten aikaisemminkin. Syynä lieventyneelle karanteenikäytännölle on se, että lasten ja nuorten tartunnat ovat pääsääntöisesti oireettomia tai lieväoireisia ja lasten vakavat koronataudit harvinaisia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, että 5–11-vuotiaista rokotteen ottavat vakavan koronataudin riskiryhmiin kuuluvat ja lisäksi ne, joiden lähipiirissä on vakavasti immuunipuutteisia henkilöitä. Rokotetta tarjotaan kaikille 5–11-vuotiaille. 12-vuotiaille ja sitä vanhemmille THL suosittelee rokotteen ottamista. Tarkista Kolarin verkkosivuston uutisista, milloin ja missä rokotuksen voi ottaa.

Kolari ei tällä hetkellä testaa oireettomia koululaisia. Oireettomien testaamisesta odotetaan valtakunnallista ohjetta. Halutessaan vanhemmat voivat testata oireettomia lapsia kotitesteillä.

Töihin saa mennä testin kautta

Kolarin kunnan alueella työssä käyvät henkilöt voivat jatkaa työskentelyä altistumisesta ja perhealtistumisesta huolimatta, jos työntekijällä on kaksi rokotetta, hän on oireeton ja testaa itsensä viiden päivän ajan altistumisen jälkeen kotitestillä ennen töihin lähtöä.

Jos työntekijällä on vain yksi rokote tai ei rokotteita lainkaan, altistunut jää altistumispäivää seuraavien viiden vuorokauden ajaksi karanteeniin. Hän voi palata töihin, mikäli pysyy oireettomana ja viidentenä päivänä tehty kotitesti on negatiivinen. Puolen vuoden sisällä sairastettu korona lasketaan yhtä rokotetta vastaavaksi suojaksi.

  • Työnantaja voi itse päättää, korvaako se työntekijöidensä kotitestit.
  • Tämä ohje ei muuta ohjeen julkaisuhetkellä voimassa olevia karanteeneja ja eristyksiä.
  • Kolarissa suositellaan etätyön tekemistä kaikille, joille se on mahdollista.

Rokotetut

  • Jos olet altistunut ja sinulla on täysi rokotesuoja (2–3 rokotusta), eikä oireita, voit mennä kotitestin kautta töihin.
  • Tee kotitesti altistumispäivää seuraavien viiden päivän ajan ennen töihin lähtöä.
  • Jos kotitesti on positiivinen, jää kotiin. Virallista testiä ei tarvitse tehdä, vaan voit ottaa yhteyttä terveyskeskuksen koronanäytteenoton numeroon. Sinut määrätään seitsemäksi päiväksi eristykseen. Mikäli saat oireita ja ne jatkuvat eristyksen jälkeen, hae sairauslomaa oman työnantajasi käytännön mukaisesti.

Rokottamattomat

  • Jos olet altistunut ja sinulla ei ole rokotesuojaa (0–1 rokotusta tai ainoastaan sairastettu korona) eikä oireita, jää kotiin altistumispäivän jälkeen seuraavien viiden päivän ajaksi. Kuudentena päivänä voit oireettomana ja negatiivisella kotitestituloksella palata töihin.
  • Jos töihinmenopäivän kotitesti on positiivinen, jää kotiin. Virallista testiä ei tarvitse tehdä, vaan voit ottaa yhteyttä terveyskeskuksen koronanäytteenoton numeroon. Sinut määrätään seitsemäksi päiväksi eristykseen. Mikäli saat oireita ja ne jatkuvat eristyksen jälkeen, hae sairauslomaa oman työnantajasi käytännön mukaisesti.

Kansalaisopiston kevätlukukausi alkaa 17.1.

Kolarin kansalaisopiston kevätlukukausi alkaa lähiopetuksena maanantaina 17.1. Lähiopetuksessa on voimassa 20 henkilön kokoontumisrajoitus sekä tartuntatautilain mukaiset toimet, joilla lähikontakteja pyritään välttämään ja tartuntoja estämään.

Opetus- ja kulttuuriministeriö suositteli vapaan sivistystyön etäopetusta tammikuun loppuun asti paikallinen epidemiatilanne huomioiden. Kolarin kansalaisopisto päätyi yhdessä johtavan lääkärin kanssa siihen, että Kolarissa lähiopetus voidaan aloittaa.

  • Kurssien osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen.
  • Osallistujille annetaan ohjeet riittävän etäisyyden pitämisestä ja käsien puhdistamista sekä muista tartuntoja ehkäisevistä toimista.

Osaston vierailuohjeet muuttuivat

Terveyskeskuksen osastolla pidempään hoidossa olevien potilaiden luona saa yhä vierailla rajatusti, turvavälein ja suojattuna. Alle viikon hoidossa olevien luona ei saa vierailla lainkaan. Kaikki osastolle hoitoon tulevat potilaat testataan.

  • Osaston vierailut sovitaan erikseen soittamalla numeroon 040 489 5100.
  • Vierailut 1–2 henkilöä kerrallaan kello 13–15 potilaan omassa tai omaisten huoneessa.
  • Potilaiden ulkoilutusta suositellaan.
  • Osastolle kuljetaan terassin oven kautta.
  • Kriittisesti sairaiden ja saattohoitopotilaiden kohdalla vierailut sovitaan erikseen.

Lisää tietoa saat

  • Koronanäytteenottoon sekä eristykseen ja karanteeniin liittyvistä asioista, puh. 040 152 9185.
  • Rokotuspäivistä ja rokotusten ajanvarauksesta arkisin kello 9–10 toimistosihteeri Oili Kaarnalta, puh. 040 845 1099.
  • Koulujen, varhaiskasvatuksen ja kansalaisopiston toimintaan liittyvistä ohjeista sivistysjohtaja Juha Väisäseltä, puh. 040 489 5030.
  • Koronaan liittyvistä määräyksistä, ohjeista ja suosituksista johtavalta lääkäriltä Ulla Ylläsjärveltä, puh. 040 489 5080.