Kolarin kunta

Kasvaa luonnostaan

Kolari on idyllinen, noin 4 000 asukkaan kunta Tunturi-Lapissa, aivan Ruotsin rajan tuntumassa. Luonnonkauniin sijaintinsa ja rohkean kehityksensä ansiosta Kolari houkuttelee sekä uusia asukkaita että yrityksiä. Väkiluku on kasvussa, uusia yrityksiä syntyy jatkuvasti ja työpaikkoja on runsaasti tarjolla. Kunnan monipuoliset palvelut, kaunis luonto ja strateginen sijainti luovat loistavat puitteet hyvälle elämälle.

Kolari on myös tunnettu lomakunta, jossa on tuhansia vapaa-ajan asuntoja. Suositun Ylläksen matkailukeskuksen lisäksi kunnan vetonauloihin kuuluvat Tornion-Muonionjoki eli Väylä, lohestus, meänkielinen kulttuuri ja Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, joka on Suomen kolmanneksi suurin ja kävijämäärältään suosituin.

Kolari tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän luonnonläheistä elämää, toimivaa arkea ja elinvoimaista yritystoimintaa, jotka tekevät siitä houkuttelevan paikan niin asukkaille kuin lomailijoille.

Kolarin kunnan ilmoitustaulu

  • Työpajan osallistujat työskentelevät yhdessä Kotiutuminen arjessa -tilaisuudessa.
    2.9.2026 Kotoutuminen syntyy arjessa ja yhdessä tekemällä

    Mikä saa uuden paikkakunnan tuntumaan kodilta? Tätä kysymystä pysähdyttiin pohtimaan Kotiutuminen arjessa -työpajassa Jerisjärvellä, jossa Kolarin, Muonion, Kittilän, Pellon ja Enontekiön osallistujat vaihtoivat kokemuksia, kehittivät uusia ideoita ja vahvistivat yhteistyötä. Päivän tärkein oivallus oli yhteinen: kotiutuminen syntyy ihmisistä ja kohtaamisista.

  • Mainoskuva lasten sarjajuoksujen tuloksista. Taustalla näkyy juoksukilpailuun osallistuvia lapsia juoksemassa radalla.
    2.9.2026 Sarjajuoksut 1.9.2026

    Syksyn ensimmäisissä sarjajuoksuissa 1.9. nähtiin 94 osanottajaa. Ohessa tulokset.

  • Maisemakuva Ylläksen tunturista kesäaikaan. Etualalla kulkee tie ja risteys, niiden takana näkyy tiheää vihreää metsää. Taustalla kohoaa Ylläksen tunturi, jonka rinteillä erottuvat leveät laskettelurinteet ja niiden juurella matkailukeskuksen rakennuksia. Taivas on pilvinen ja valo pehmeä.
    2.9.2026 Ylläksen osayleiskaavan uudistaminen etenee kohti hyväksymiskäsittelyä

    Ylläksen osayleiskaavan uudistamisen tarkistettua kaavaehdotusta ja täydennettyjä Natura-selvityksiä esiteltiin yleisölle Luontokeskus Kellokkaassa 27.8.2026.

  • Nainen soittaa sohvalla rumpuja käyttäen rumpuna tyynyä.
    30.8.2026 Kolarin kunnan viikkotiedote viikolle 36 (31.8.2026–6.9.2026)

    Liikunnallinen syksy käynnistyy Kolarissa alkavalla viikolla, kun liikuntatoimen jumpat pyörähtävät käyntiin kylillä ja etänä sekä syksyn sarjajuoksut starttaavat. Samalla kannattaa tutustua uudistettuihin kyläsivuihin ja kansalaisopiston uuteen opinto-oppaaseen. Tervetuloa mukaan tapahtumiin ja harrastuksiin!

Kolarin kunnan kuulutukset julkaistaan Twebissä. Pääset suoraan kuulutuksiin alla olevan linkin kautta.

Kolarin kunta Facebookissa

Mahdollisuuksien Kolari

Kolari on idyllinen, noin 4 000 asukkaan kunta Tunturi-Lapissa, aivan Ruotsin rajan tuntumassa. Luonnonkauniin sijaintinsa ja rohkean kehityksensä ansiosta Kolari houkuttelee sekä uusia asukkaita että yrityksiä. Väkiluku on kasvussa, uusia yrityksiä syntyy jatkuvasti ja työpaikkoja on runsaasti tarjolla. Kunnan monipuoliset palvelut, kaunis luonto ja strateginen sijainti luovat loistavat puitteet hyvälle elämälle.

Tutustu Kolariin.
Tarinallinen kylämatkailu Kolarissa vie sinut Yllästunturin tuhansia metrejä korkealta huipulta aina Lappean suurkaupunkiin, kolarilaiseen perimätietoon ja lappilaiseen värikynään tukeutuen.

Kylien Kolari

Hurjimmat tarinat, mielenkiintoiset faktat ja legendat Kolarin kylistä. Muista kuitenkin, että näyttöpääte voi antaa sinulle vain ripauksen totuudesta, on siis parempi käydä kokemassa Kylien Kolari kaikkia aisteja käyttäen, paikan päällä.

Tutustu Kolarin kyliin.
Kolari kasvaa luonnostaan kestävästi

Kuntastrategia 2022 - 2027

Me kasvamme rohkeasti. Me kasvamme yhteistyöllä. Me kasvamme toimeliaisuudella. Me kasvamme kestävästi.

Kolarin kuntastrategia.