NUUSKAKAIRAN VÄKEVÄ TRILOGIA NYT YHTENÄ MUSIIKKINÄYTELMÄNÄ

Länsi-Lapin teatterintekijöiden monivuotinen voiman- ja taidonnäyte, kolmiosainen matka Kolarin historiaan saa huipennuksensa syyskuussa, kun trilogian kokonaistarinasta yhdeksi näytelmäksi dramatisoitu SOI KANSANI PIENI LAULU saa ensi-iltansa.
Tarina kertoo, kun pieni perhe pakenee pohjoiseen 1800 -luvun alussa ja asettuu asumaan vaaran,
joen ja tunturin suojiin. Perheen naiset jäävät yksin selviytymään korpeen. Apua kuitenkin löytyy,
opitaan pärjäämään ja kylä kasvaa. Aikaa kuluu, tarina jatkuu ja monien värikkäiden
tapahtumien ja vaiheiden jälkeen tullaan nykypäivään.

Tarina kertoo kylien elämästä, ammateista, persoonista, tavoista yhden pienen kylän synnyn ja
kasvun, sekä siinä elävien ihmisten kautta. Tuosta sitkeästä kansasta , jolta aina löytyy ihmisten
luontaista selviytymiskykyä ja elämän iloa. Varsinkin lapsilta, pieneltä kansalta.
Suvun elämä jatkuu, sodanjälkeisen jälleenrakennuskauden syntyy uusi aika ja uudet elinkeinot
vyöryvät kylään, mutta ihminen ei pohjimmiltaan muutu. Sydän ja mieli pysyvät, vaikka kaikki
ympärillä mullistuu. Ilo ja suru vuorottelevat, mutta tärkeimpinä asioina säilyvät sitkeys,
selviytyminen ja rakkaus.

Trilogian osat ”Pieni kansani laulu”, ”Laulu pienestä kansasta” ja ”Kansani on lauluni” yhdistyvät
nyt siis yhdeksi näytelmäksi päätekijöinään tutut ammattilaiset Esko Janhunen, Hannu Friman ja
Jari Vanha sekä kuoronjohtajat Tatu Kantomaa ja Esko Ala. Runot ja alkuperäisidea ovat Kalervo
Uutun ja tarinan toteuttaa viitisenkymmentä esiintyjää.

Pentinkulmalaisilla on Täällä Pohjantähden alla, nuuskakairalaisilla Kansani laulut.