PIENI KANSANI LAULU        

Tämän sivun tekstien kuuntelemiseen tarvitset erillisen ruudunlukuohjelman


Tarina

Pieni perhe pakenee pohjoiseen 1800-luvun alussa ja asettuu asumaan pohjoisen vaaran, joen ja tunturin suojiin. Perheen naiset jäävät yksin selviytymään korpeen. Apua kuitenkin löytyy, opitaan pärjäämään ja kylä kasvaa. Ammattimiehiä ja valesaarnaajia, seppiä ja tervapruukareita asettuu kylään ja kulkee sen kautta. Perheen tyttäret varttuvat, avioituvat, elävät omaa elämäänsä iloineen ja suruineen ja kuljettavat eteenpäin vanhempiensa unelmaa omasta maasta, elannosta, vapaudesta ja paremmasta elämästä pohjoisessa.
Pieni Kansani Laulu kertoo historiallisesta ajasta, ajasta johon vielä osin muistitietokin kertomuksina ulottuu, eli noin 1800-luvun alkuun. Tarina kertoo kylien elämästä, ammateista, persoonista, tavoista yhden pienen kylän synnyn ja kasvun, sekä siinä elävien ihmisten kautta.

Uuttu-Kallen säkein

Tuli äiji kotivaaraan, laittoi kontin puunhaaraan. Oli karhukeihäs kourassa, sanoi, tähän tulkoon onnela.
Tuli ämmi kotivaaraan, laittoi nyytin puunhaaraan. Oli villat vyölinän mukassa, leivän juuri vanttuussa.
Tähän salvon pienen tuvan, joen rantaan savusaunan, tuonne aitan, tuonne navetan.
Poljen polut pihamaahan, riiheen, aittaan, navettaan.
Täällä kesäkäkikin kukkuu, päivä illan helmaan nukkuu.

Esitykset

Laulunäytelmän esitykset ovat 25.8.-24.9.2011. Ennakkotiedustelut Jukka Kauppinen, puhelin 040 509 8125

Tekijät

Alkuperäisteksti: Kalervo Uuttu
Käsikirjoitus: Esko Janhunen & Kalervo Uuttu
Ohjaus: Hannu Friman
Sävellys: Jari Vanha
Sovitus ja kuorot: Kai-Jussi Jankeri
Tuotanto: Osuuskunta Lapin Aarnivalkea


 

Pieni Kansani Laulu Alkuun