Kolarin kolme kovaa tavoitetta

Kolarin kuntalaiset, päättäjät ja virkamiehet kirjoittivat kunnallemme vuonna 2017 strategian, jonka jokainen kuntalainen voi muistaa. Kolarin kunnan visio ja strategiset tavoitteet valtuustokaudelle 2017–2021 mahtuvat kolmeen riviin:

  1. 500 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä.
  2. Lapin houkuttelevin kohde asua ja lomailla.
  3. Perheille paras paikka.

Miten toteutamme tavoitteet?

  • Me olemme rohkeita.
  • Me otamme jokaisen yhteisöön mukaan.
  • Me luomme elämisen edellytyksiä lapsille ja lapsenlapsille.

500 uutta työpaikkaa?

"Teimme aluetaloudellisen arvion, mikä osoitti, että sekä kaivosalalla että matkailulla on potentiaalia näin suureen kasvuun," kunnanjohtaja Antti Määttä sanoo.

Matkailu on Kolarin tärkein elinkeino. Kunnassamme on myös malmivarantoja. Kolarissa taidetaan käsityöt ja luonnontuotteiden hyödyntäminen sekä perinteinen porotalous. Hyvinvointipalveluille löytyy markkinoita. Kehittämisen keskiöön on nostettu lähiruuan tuottaminen sekä monipuolinen pienteollisuus. Kolari toivottaa uudet yrittäjät tervetulleeksi upeisiin maisemiin ja toimivien valokuituyhteyksien äärelle. Lue lisää Kolarilaisista elinkeinoista ja yrittämisestä Kolarissa elinvoimapalveluiden sivulta.

Matkailu ja luonnontuoteala kasvavat

Kolarin kunta on voimakkaasti mukana luonnontuotealan kasvussa ja kehityksessä sekä tukee matkailun kasvua ja laajenemista Ylläksen tunturialueelta kunnan kaikkiin kyliin. Elinkeinojen kehittämistyötä tehdään erityisesti hanketalollamme, jonne olemme koonneet idearikkaat hanketyöntekijämme luomaan esimerkiksi luonnontuotteiden tuotantoketjua metsästä maailmalle, rakentamaan kansainväisesti kiinnostavaa brändiä Tornion-Muonionjoen kalastusmatkailulle sekä jalostamaan Kolarin kylien tarinoista ja vahvuuksista uusia matkailutuotteita ja elinkeinoja asukkaille. Tarkkaa tietoa Kolarin kunnan tekemästä kehittämistyöstä löydät hankesivultamme.

Kolari kasvattaa yrittämiseen

Kolari kasvattaa yrittäjyyteen alakoulusta toiselle asteelle ulottuvalla alueellisella yrittäjyyskasvatushankkeella, jonka tuloksena kunnassamme toimii NY-yrittäjiä, 4H-yrittäjiä ja alakoulujen Pikkuyrittäjäkerhoja. Kuvia, videoita, tarinoita ja tietoa tuloksista löydät hankkeen Facebooksivulta. Luoteis-Lappi kertoi nuorista kolarilaisista yrittäjistä jutussaan 24.5.2018.

Kolari valmistautuu kaivostoimintaan

Kolarin kunnassa on vireillä Hannukaisen kaivoshanke, jota vie eteenpäin kolarilainen yritys Tapojärvi Oy. Kolarin kunta on viranomaistehtäviensä lisäksi ollut mukana kehittämässä kaivoshankkeen sekä kunnan asukkaiden ja matkailijoiden välistä vuorovaikutusta. Kunta on tuottanut muun muassa videojuttusarjan Kolarissa käytävästä kaivoskeskustelusta syksyllä 2017. Tietoa kaivoshankkeesta löydät verkkosivuiltamme Hannukaisen kaivoshankkeesta kertovalta sivulta.

Lapin houkuttelevin kohde asua ja lomailla?

"Se on Kolarin vahvuus jo nyt. Meille muuttaa paljon uusia asukkaita ja meillä on houkuttelevia asuinpaikkoja, mutta meidän pitää tehdä asioita sen eteen, että olisimme vieläkin houkuttelevampia," kunnanjohtaja Antti Määttä sanoo.

Kolari on 3 800 asukkaan ja 2 300 loma-asunnon kunta, joka elää Ylläksen luontomatkailusta ja kasvaa luonnosta. Uusia asukkaita ja matkailijoita vetävät Kolariin samat syyt:

  • Ainutlaatuinen luonto Väylältä tunturiin, mikä tarjoaa elämyksiä kahdeksan vuodenajan verran.
  • Ylläksen monipuolinen luontomatkailukeskus, joka on portti Suomen suosituimpaan Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon, jossa voi harrastaa esimerkiksi maastopyöräilyä kesät talvet hoidetuilla reiteillä.
  • Lämpöiset ja perinteikkäät palvelut matkailijoille. Esimerkiksi 18 persoonallista latukahvilaa yli 300 kilometrin mittaisen latuverkoston sisällä.
  • Elämisen ja asioimisen helppous: Palvelut joustavat. Apu löytyy yleensä yhdellä puhelinsoitolla. Jonot ovat harvinaisuus.
  • Kahvittelu ja kiinnostus. Kolarissa on vielä voimissaan perinteinen kahvittelukulttuuri, naapurissa pistäytyminen ilman ajanvarausta ja kiinnostus kanssaihmisistä. Tulokas tulee nopeasti tutuksi ja osaksi Kolaria, sillä kolarilaiset eivät ujostele kysyä suoraan ja tarjota apua.
  • Tontteja kauniissa ympäristössä. Kolarin kunnalla on tarjolla noin 150 tonttia neljässä kylässä, hienojen järvi-, joki- ja tunturimaisemien äärellä. Myytävät tontit löydät kunnan karttapalvelusta, kun klikkaat rastin hakemiston ruutuun "Myytävät tontit".
  • 16 kiinnostavaa ja erilaista kylää: Lappea ja Väylänvarsi ovat kuuluisia Tornion-Muonionjoen lohensoudusta, Sieppijärvi kotiseutumuseostaan ja Pasmajärvestä löytyy kunnan suurin järvi. Vaattojärven Rantapaviljonki tunnetaan tangokuningatar Susanna Heikin kotilavana ja Venejärven kylästä löytyy perinteinen porotila sekä portti Euroopan suurimmalle suolle, Teuravuomalle, jonka yli pääsee kävelemään pitkospuita pitkin myös Teurajärven ja Kurtakon kyliin. Vauhdikkaimmin kasvavat tunturialueen Äkäslompolo ja Ylläsjärvi. Lue lisää kylistämme.

Haluatko kuulla lisää matkailijoille tarjolla olevista mahdollisuuksista ja palveluista? Ota yhteyttä Kolarin matkailuneuvontaan Luontokeskus Kellokkaassa:

  • 040 550 2424, info@yllas.fi
  • Tunturintie 54, 95970 Äkäslompolo

Kiinnostuitko muuttamisesta Kolariin? Tietoa kunnan palveluista saat näiden verkkosivujen lisäksi Kolarin kunnan neuvonnasta:

  • 0400 107 070

Tutustu kuntamme arkeen monipuolisilla sosiaalisen median sivuillamme:

Perheille paras paikka?

"Perheet on kunnan elinvoiman ydin," kunnanjohtaja Antti Määttä sanoo.

Kolariin syntyy lappilaiseksi kunnaksi paljon lapsia. Kunnassa on kolme kasvavaa asuinaluetta: tunturin kylät Ylläsjärvi ja Äkäslompolo sekä kirkonkylä. Kolari työskentelee sen eteen, että perheillä olisi hyvää elää kaikissa kylissä. Kunta on viime vuosina rakentanut uudet koulut kunnan eteläpään keskuskylään Sieppijärvelle sekä hirsikoulut molemmin puolin Yllästunturia.

Kolari kiittää jokaisesta kuntaan syntyvästä lapsesta lahjoittamalla perheelle talvipakkasilla lämmittävän lampaantaljan, Lappean marttojen neulomat villasukat, kolarilaisen Marianne Pellikan tekemän onnittelukortin sekä vauvarahan.

Mutkattomien, moniammatillisten ja matalan kynnyksen perhepalveluiden piiriin pääset Kolarin neuvolassa, jonka terveydenhoitajat kulkevat lapsiperheen arjessa rinnalla raskausajasta vähintään kouluikäiseksi saakka.

Kaikki perheiden palvelut yhdestä numerosta

Kolarissa kaikki perheiden palvelut on koottu yhden puhelinsoiton päähän.

Neuvontapuhelimeen vastaavat Kolarin kunnan sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja, koulukuraattori ja perhetyöntekijä. He panevat perheen asian vireille kunnassa, etsivät tarvittavat palvelut ja ovat linkkinä järjestöjen, seurakunnan tai yhdistysten tarjoamiin perhepalveluihin ja toimintaan.

Päivystyspuhelimeen voit soittaa arkisin kello 10–14.

  • 040 489 5550
  • Voit ottaa yhteyttä myös Virtu-verkkoneuvonnan kautta, jolloin kysymykseesi vastataan viiden arkipäivän kuluessa.

“Oletko huolissasi omasta tai läheisesi päihteidenkäytöstä, pelaatko liikaa? Onko sinulle kertynyt pikavippejä ja rahat eivät riitä? Koetko lapsesi käyttäytymisen toisinaan haastavaksi? Mietityttääkö sinulla työllistymiseen tai työttömyyteen liittyvät asiat vai jäitkö ilman koulupaikkaa? Vai etkö jaksanut tänäänkään nousta aamulla kouluun? Olet saapunut oikeaan paikkaan. Me autamme."

Miten toteutamme tavoitteet? Anna palautetta!

Kuntastrategiamme toteutuu, jos onnistumme palvelemaan kuntalaisia lupaustemme veroisesti. Vuonna 2018 Kolarin kunta kerää asiakaspalautetta palvelupisteissä peukutustabletilla. Voit antaa palautetta palveluistamme myös lyhyellä verkkokyselyllä.

Kuntastrategiastamme tehty juliste on kiinnitetty palvelupisteisiimme näkyville paikoille muistuttamaan meitä tavoitteista keskellä arkista palveluntuotantoa.