Ympäristöterveydenhuolto

Tupakkalain mukainen valvonta

Tupakkalain yleisenä tavoitteena on väestön suojaaminen tupakoinnin aiheuttamilta terveyshaitoilta. Tupakansavu on todettu syöpävaralliseksi aineeksi. Tupakkalain noudattamista valvoo terveystarkastaja. Työsuojelutarkastajat valvovat työpaikoilla ja poliisi yleisötilaisuuksissa.

Tupakoiminen on lain mukaan kielletty:

päiväkodeissa ja oppilaitosten oppilaille tarkoitetuissa sisätiloissa
oppilaitosten pääasiassa kahdeksantoista vuotta nuoremmille tarkoitetuilla ulkoalueilla
virastojen ja viranomaisten sekä niihin verrattavien julkisten laitosten yleisölle ja asiakkaille varatuissa sisätiloissa
sisätiloissa järjestettävissä yleisissä tilaisuuksissa, joihin yleisöllä on esteetön pääsy
yleisen kulkuneuvon sisätiloissa
työyhteisöjen yhteisissä ja yleisissä sekä asiakkaille tarkoitetuissa sisätiloissa ravintoloita ja hotelleja koskevin täsmennyksin

Tupakkalakia ei sovelleta kerrostalon ulkotiloissa, parvekkeilla eikä asunnoissa. Kiinteistön omistajalla on mahdollisuus rajoittaa tupakointia kiinteistön alueella järjestysmääräyksin. Taloyhtiö on velvollinen huolehtimaan siitä, ettei tupakansavu pääse asuntoihin ilmastoinnin tai rakenteiden kautta. Tupakkalain tulkintoja on tarkemmin käsitelty Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen kotisivuilla.

Tupakointi voidaan sallia ravintolassa, jonka tarjoilutila on alle 50 m2. Tätä suuremmasta tarjoilu- tilasta voidaan varata tupakoiville henkilöille enintään 50 %. Tarjoilutilalla tarkoitetaan aluetta, joka on varattu tarjolla olevan ruoan tai juoman nauttimiseen. Tupakansavu ei saa päästä kulkeutumaan alueelle, jolla tupakointi on kielletty. Tupakointi baaritiskillä ja pelitiloissa on kielletty, jollei työntekijöiden altistumista tupakansavulle voida muuten estää. Ravintolatupakoinnin toteuttamista koskevia oppaita on saatavilla työterveyslaitoksen tiedonvälityksestä.

Tupakkatuotteiden tai –välineiden myynti alle 18–vuotiaille on kielletty. Myynnin omavalvontavelvollisuus koskee kaikkia tupakkatuotteiden ja –välineiden myyntipaikkoja. Elinkeinonharjoittajilla on oltava myyntipaikkakohtainen tupakan myynnin omavalvontasuunnitelma, jolla varmistetaan tupakkatuotteiden myyntikiellon toteutuminen. 

Omavalvontasuunnitelmamalleja ja myyntikieltotarroja saa tarvittaessa terveystarkastajalta. Omavalvontasuunnitelman mallilomake löytyy myös sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen tupakkasivulta