Tekninen osasto

Vesihuoltolaitos

Kolarin kunnan vesihuoltolaitoksella on toimintaa Kolarin kirkonkylän, Sieppijärven ja Äkäsjokisuuun alueella.

Uusi vesihuoltolaki (119/2001) on tullut voimaan 1.3.2001 alkaen. Lain tavoitteena on turvata sellainen vesihuolto, että kohtuullisin kustannuksin on saatavissa riittävästi terveydellisesti ja muutoinkin moitteetonta talousvettä sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti. Vesihuollolla tarkoitetaan laissa talousveden toimittamista sekä jäteveden ja hule- ja perustusten kuivatusvesien poisjohtamista ja käsittelyä.

Kolarin kunnassa on käytössä Suomen kuntaliiton valmistelemat vesihuoltolain mukaiset suoritukset liittymis- ja käyttösopimusmallien ehdoista sekä yleisistä toimitusehdoista.

Vesihuoltolaitoksen taksa
Kolarin kunnanvaltuusto on hyväksynyt vesihuoltolaitoksen taksan, jossa määritellään liittymismaksu sekä perusmaksu ja käyttömaksu. Vesihuoltolaitoksen taksa 1.4.2009 alkaen.

Vesihuollon kehittämissuunnitelma
Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kesällä 2005 Kolarin kuntaa koskevan vesihuollon kehittämissuunnitelman, joka koskee kunnan vesihuollon kehittämistarpeita ja –toimenpiteitä 10 seuraavan vuoden aikana. Suunnitelma on nähtävissä teknisessä toimistossa.

Kolarin kunnanvaltuusto on 12.11.2008 § 45 hyväksynyt Kolarin kunnan omistaman vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen.

Yhteystiedot
Teknisen toimen osalta vesihuoltolaitoksesta vastaavat seuraavat henkilöt:
- Vesihuollon yleisjohto: Kunnanrakennusmestari Jorma Haataja puh. 0400 210 069
- Kunnossapito ja liittyminen: Kunnanrakennusmestari Jorma Haataja puh. 0400 210 069
- Päivystys 24 h: Puh. 0400 652 563
- Laskutus: Toimistosihteeri Ulla Liikamaa puh. 040 489 5041

Ylläksen alue
Ylläksen alueella toimii vesihuoltolaitoksena Ylläksen yhdyskuntatekninen Huolto Oy (www.yyth.fi).

Yhteystiedot
- Toimitusjohtaja Petri Laiho email. petri.laiho@yyth.fi puh. 0400 291 922