Museo

Museo avoinna 19.6. – 1.9.2017 ma – pe klo 11 – 17, juhannusaattona suljettu.

- - - ulkoa.jpg - - - sisalta.jpg

KOTISEUTUMUSEO, SIEPPIJÄRVI  

Kolarin kunnan kotiseutumuseon kokoelmia esitellään yleisölle Sieppijärven kylän pohjoisosassa sijaitsevalla Rovan tilalla, jossa on kaikkiaan seitsemän historiallista puurakennusta sekä vuonna 2005 avattu muinaispolku.  Museo on perustettu vuoden 1980 tienoissa, jolloin nykyinen päärakennus siirrettiin paikalle.  Museo avattiin ensimmäisen kerran vuonna 1986, mutta jouduttiin sulkemaan kosteusremontin vuoksi vuosiksi 1994-99.  Näyttely on uusittu kokonaan vuoteen 2003 mennessä.



Päärakennus, Pääkkölä eli Pääkön pirtti valmistui vuoden 1889 paikkeilla Sieppijärven kylän keskelle asuin- ja kestikievarikäyttöön säilyen palamattomana Lapin Sodasta (1944-45).  Kunta osti rakennuksen vuonna 1970 aluksi koulukäyttöön.  Näyttelyssä esitellään kahden kolarilaisen kotitalouden esineistöä viime sotia edeltävältä kaudelta.  Päärakennuksen koillispuolella sijaitseva pieni Joen tupa on lahjoitettu Muonionjokivarresta Saarenputaan Juurakkovaarasta.  Tämä on museoalueen vanhin rakennus perimätiedon ja kurkihirren alta löytyneen, vuonna 1771 lyödyn Tanskan shillingin perusteella.  Rakennuksen näyttelykunnostus on  keskeneräinen, mutta kamaria käytetään museon toimistona.  Ulkorakennuksissa, erityisesti kesänavetassa ja kahdessa ladossa on esillä kookkaita vanhanajan maataloustyövälineitä. Ulkomuseo sijaitsee kirkonkylältä 24 km eteläkaakkoon, 500 m itään valtatieltä 21, Rovantien päässä.  Museota pidetään avoimena arkipäivinä kesäkuun puolivälistä elokuun lopulle.  Tiedustelut puh. 040-489 5316, sähköposti museo@kolari.fi ja postiosoite Kolarin kunnan kotiseutumuseo, co. Kirjasto, Isopalontie 2, 95900 KOLARI.

 TERVETULOA!  

 

- - - saamelaisasu.jpg - - - museo_ulkokuva.jpg

THE MUNICIPAL MUSEUM OF KOLARI, SIEPPIJÄRVI
The exhibition of the  outdoor museum shows a typical pre-war home of two families in the main building.  The whole collection consists of 1380 articles.  The other buildings in the area – barns, the cattle shelter and warehouses contain mostly farm machinery, eg. sleighs for several purposes. The ancient trail of 300 metres starts behind the cattle shelter in the southeastern corner of the museum yard. There are historical remnants of a previous bakery-kiln, stone cairns and hearths, and two structures for pine tar burning. The museum can be found in the village of Sieppijärvi, about 24 kilometres to the SSE from the centre of  Kolari, 500 metres to the E from the highway 21, in the end of the gravel passage of  Rovantie.  The exhibion is kept open from the mid June until the end of August during the weekdays.  Contacts: phone +358-(0)40-489 5316, email museo@kolari.fi, post address:

The Municipal Museum of Kolari, co. Library, Isopalontie 2, 95900 KOLARI
.

WELCOME!

Linkkejä/Links:

Muinaispolut.fi / Ancient trails

Tornionlaakson maakuntamuseo / The provincial museum of Tornionlaakso

Museovirasto / National board of antiquities

Sieppijärvi

Kotiseutuyhdistys Vasittu Luuta

Kolarin kirkonkylän aikamatka Facebook

Olympiasuksen tarina

- - - tyokuva.jpg - - - katekismus.jpg

- - - sarana.jpg - - - museo_sisalta.jpg