Kunnanjohtajan haku jatkuu

15.08.2018

Kolarin kunnanhallitus päätti äänestyksen jälkeen jatkaa kunnanjohtajan viran hakuaikaa elokuun loppuun saakka.

Kolari sai ensimmäisellä hakukierroksella 19 ehdokasta uudeksi kunnanjohtajaksi. Haun jatkamista esitti Tapio Niittyranta, ja Unto Friman kannatti esitystä. Päätös syntyi äänin 3-4.

Hakuilmoitus julkaistaan kunnan ilmoitustaululla, verkkosivuilla, Kuntarekryssä, Te-palveluiden verkkopalvelussa, Lapin Kansassa, Kalevassa ja Kuntalehden verkkosivuilla. Aiemmat hakemukset otetaan huomioon.

Kolarin kunnanhallitus kokoontui kesätauon jälkeen tiistaina 14.8. Kunnanhallituksen päätökset löydät verkkosivuiltamme.

Virkaa jo hakeneet on kerrottu aiemmassa uutisessamme.