Opiskelija-avustusten hakeminen

Kolarissa kotipaikkansa säilyttävä vieraalla paikkakunnalla ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleva sekä erityislukiossa tai lukion jälkeisiä opintoja harjoittava opiskelija on oikeutettu 400 euron suuruiseen vuosittaiseen avustukseen. Avustus on 200 euroa/kerta. Avustus maksetaan kahdesti vuodessa hakemusten perusteella maalis- ja lokakuussa. Kotikunta määräytyy väestöntietolain sekä verolain mukaisesti, jonka mukaisesti kotikunta on oltava Kolari ennen 1.2.2018.

Miten avustusta haetaan?

Hakemuksessa tulee ilmetä opiskelun päätoimisuus. Tämä todistetaan oppilaitoksesta hankittavalla todistuksella. Opintoja ei katsota päätoimiseksi, jos opinnot suoritetaan etä- ja monimuoto- tai oppisopimusopiskeluna. Aikuisopintorahaa saavat eivät ole oikeutettuja opiskelija-avustukseen.

Avustukseen ovat vuonna 2018 oikeutettuja vuonna 2000 ja sitä aiemmin syntyneet. Opiskelija-avustus on korvaus matkakustannuksista kotipaikkakunnalle.

Avustushakemus tulee jättää 28.2.2018 kello 15.00 mennessä. Avustushakemus toimitetaan osoitteella:

Kolarin sivistyslautakunta/Opiskelija-avustus hakemus, Isopalontie 2, 95900 KOLARI.

Hakemuksesta tulee ilmetä:
- hakijan nimi ja henkilötunnus
- osoite ja puhelinnumero
- oppilaitos, missä opiskelee (sen hetkinen todistus opiskelun päätoimisuudesta liitteenä. Tämä tulee pyytää oppilaitoksesta.)
- koska on aloittanut opiskelun
- opiskelun arvioitu päättymisaika
- pankkitilin numero, mille avustus maksetaan
- allekirjoitus

Hakemuslomakkeita saa Kolarin kunnan kotisivuilta
www.kolari.fi ja kunnanviraston neuvonnasta.